torstai 5. toukokuuta 2011

Järvi ja laudat

Meidän nurtsilla on paljon lautoja, valkoisia ja punaisia.  Tässä leevi ihmettelee, mistä ne on tullu ja miksi.  Meillä on kyllä juuri alkanut kattoremontti, liityisköhän ne jotenkin siihen ja niihin miehiin, jotka juoksentelee meidän omalla pihalla.

Ja sen lisäksi me ei saada juurikaan juoksennella meidän pihalla,  kun siellä on kuulemma niin paljon nauloja.  Ihan pöhkö koko kattoremontti.

Lähdettiin sitten piristämään mieltä Bodomin järven murhapaikalle.  Mä en ymmärrä noista murha-asioista mitään, mutta paikka oli tosi hieno.  just kun me tultiin sinne, aurinko tuli pitkästä aikaa pilven takaa esille ja lämmitti meitä.  Mä tykkään erityisesti tassutella kalliolla, se tuntuu tosi kivalta.  Tässä me Leevin kanssa ihaillaan suomalasita järvimaisemaa yhdessä.


Tässä mä ihailen suomalaista järvimaisemaa yksin.  Leevi ehti jo mennä ihailemaan postituksia läheisessä puskassa.



Se paikka ei tuntunut kovin synkältä, mutta mami sanoi, että mikään paikka ei tunnu synkältä kun siellä on käynyt kaksi pientä koiranpoikaa leikkimässä.

Menkää metsään!  Kehottaa Lassi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti