Reissuelämää

heissuli vei!

me ollan hotellissa.  Leevillä on maha sekaisen, varmaankin jännitti kotimatkaa.  Se vaan järsii heinää puistossa ja sisällä hotellissa on maastoutunut sängyn alle piiloon.

Mutta mua ei vaivaa mikään!  Tässä mä nautin hotellin sängystä.

Kuperkeikka näin päin...

ja  näin päin...

Voi ei, paparazzi yllätti



Onneksi mami ymmärsi vuorata sängyt ja tuolit lakanoilla ja peitoilla, niin mä saan riehua!  Mä rakastan hotellihuoneita ja matkan tunnelmaa.  mami huomautti, että mun luonne on kai sitten ihan kokonaan muuttunut, kun ennen mä en halunnut kotiporttia kauemmaksi retkelle.  Mä taidan olla sellainen hitaasti syttyvä, mutta kun into syttyy, se roihuaa! Niin se on, että matkailu avartaa!

toivotaan, että Leevikin paranee pian että me voidaan taas yhdessä riehua!

lomaterveisin Reissu-Lassi

Ramasee

Voi pojat kun mä oon väsyny.  Tänään en kyllä lähde minnekkään retkelle!

t. Lassi

500 porrasta - taas

Meidän mami se tykkää portaista.  Taas tänään me kierrettiin se 9 km lenkki portaineen ja pitkospuineen.  Kyllähän me jaksetaan ne portaat, mutta mamilla on kyllä ongelmia.  Piti levähtää joka tasanteella,  muka valokuvaamassa.  No, me hienotunteisesti ihailtiin rauhassa maisemia mamin kanssa, eikä ryntäilty tuttuun tapaamme minnekään. Matkalla tavattiin taas vauva-koira.  Tää oli vasta 11 viikkoa vanha ja sen emäntä raahas sitä perässään pitkospuita pitkin.  Se pieni pelkäs ja uikutti.  Me mentiin Lassin kanssa antamaan sille vähän kannustuspusuja ja ihan kuin se ois auttanut.  Kyllä mä oon sitä mieltä, että ei toi tunturivaellus oo vauvoille tarkoitettu.  katsokaa vaikka näitä kuvia, aika haasteellista, vai mitä!

Pitkät pitkospuut ja pienet vaeltajat

Vuorikauris Lassi

melkein huipulla!

Siellä me mentiin, ylväät ja rohkeat tunturikoirat Leevi ja Lassi.  Kyllä mä oon mun veljestä lassista ylpeä.  Se meni ne portaat ylös tukka hulmuten kuin vuorikauris konsanaan.  Siellä alhaalla seisoi yks kultainen noutaja ja tärisi kuin haavanlehti, kun sitä pelotti ne portaat.  Mutta meitä ei pelottanut!  Ollaan me aika poikia.

Nyt nukuttaa niin vietävästi kun on kanafilettä maha täynnä ja lämmin tyyny pehmusteena.  Kyllä retken jälkeen on ihanaa nukahtaa velipojan viereen ja nähdä unta kaikista seikkailuista.

Me ollaan onnenpoikia!  Toteaa Leevi ja kuorsaten säestää Lassi

Lapin lumossa

hei taaas PIIIITKÄSTÄ aikaa.

mä oon sanonu mamille ainakin sata kertaa, että hei, kirjota meidän kavaereille juttuja sinne nettiin.  Mutta ei.  Nyt se taas innostu ja toivottavasti innpstus kestää. 

Me ollaan täällä Lapissa.  On ollut ihanaa.  lapin lumo se on kyllä ihan totta.  Täällä on kaunista ja naapurimökissä oli kaksi tyttökoiraa.  Oikeastaan toi jälkimmäinen asia on se tärkeempi.  Mutta ne lähti jo kotiin.

Tässä me Lassin kanssa metsässä.

Ollaan me oltu tunturissakin ja hiivitty pitkospuita pitkin.  Ne oli oikeastaan poikkipuut, joiden välissä oli iso, tassunmentävä rako, joten mentiin melkein mahallaan, ettei vaan ois sattunut tassuun.  Meitä vastaan tuli paljon retkeilijöitä, jotka kaikki ihaili "pieniä matkamiehiä".  Kyllä me tosiaan oltiinkin matkamiehiä kun mami kunnianhimoisesti juoksutti meitä 9 km matkaa, ja 500 porrasta ylöspäin.  ne portaat oli kivat ja maisemat ihanat.  Oli sielläkin yks tyttökoira, mutta se oli vauva, vasta 3 kk vanha.  Se oli samojedi-koira ja sen mami kantoi sitä, kun se ei enää jaksanut.  Toivottavasti se mami jakso, ne portaat ja samojedi sylissä on aika rankka yhdistelmä.

Tässä maisemakuva meidän joelta.

Kohta tullaan taas kotiin, mutta sitä ennen ehditään vielä paljon!

Ruskaterveisin  Leevi