Tihutöitä

Arvatkaa mikä tämä on?

Näyttää varmaan sata vuotta vanhalta patjalta, mutta ei se ole.  Se on nimittäin viikko sitten ostettu upouusi makuualusta ikkunan eteen, niin että me pojat saadaan ihailla puita ja lintuja ja ennen kaikkea meidän portin ohi kulkevia tyyppejä, joille pitää haukkua vahtihaukut.  Nyt se sitten näyttää tältä.  Voi itku!  Antakaa kun mä vähän selitän.  (Mami ainakin VAATI selitystä tun tuli kotiin).

Kaikki alkoi siitä kun mun korva oli kipee ja lähdettiin mamin kanssa lääkäriin.  Koska oli niin kova pakkanen, Leevi jäi kotimieheksi yksin.  Eihän se siitä tykänny kun ei oo melkoin koskaan erossa musta, me ollaan kuin paita ja peppu.  Kun tultiin lääkäristä (inhottava reissu, mua ropeloitiin sieltä ja täältä, ja todettiin hyvin terveeksi, paitsi korva, olin kuitenkin kuulemma REIPAS poika) Leevi odotti hiiskumatta, kunnes avattiin ovi.  Oli varmaan odotellut siinä oven takana koko ajan, varmuuden vuoksi.  Sitten Leevi järjesti  meille oikein räiskyvän tervetulias-samban ja lauloi itse biisin.  Oikein hieno.  Jos se olis tässä niin kaikki olisi hyvin.  Mutta sitten mami keksi lähteä jumppaan.  Pakkas laukkunsa ja hävisi tunniksi pois.  Se oli liikaa Leeville.  Se ryntäsi olkkariin ja purki kaiken turhautumansa meidän upo-uuteen tyynyyn alkamalla repiä siitä sisälmyksiä ulos.  Kyllähän munkin piti velipoikaa autta, ja lopputuloksen näettekin kuvassa.  Oli aika kova urakka.  Mami sanoi, että tyynyn piti olla koirankestävä, mutta mami aikoo antaa palautetta kauppaan, ettei se olekaan.  Kyllä me voidaan sitä tyynyä vielä käyttää, oikeastaan se on nyt mukavampi, kun se on pehmeämpi kun se on tyhjempi.  Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.  Tästä seuraavasta kuvasta näkyy havainnollisesti se, miten taitavasti Leevi sai reiän ihan suoraan kankaaseenkin.  Minä sentään kekityin vain reunanauhojen repimiseen.

Tämä oli eka kerta ja me on luvattu, että se ei toistu.  Ja mami sanoi, että parempi oliskin.  Ja mun korvakin on jo terve.

t. Apuri-Lassi ( ja Raivo-Leevi)