Meidän piha on siis kokonaan aidattu. ja sitten aidan alaosassa on kaikenlaisia esteitä, ettei Leevi-myyrä pääse kaivamaan koloa maahan ja lähtemään karkureissulle. Ei se oo lähtenykkään melkein vuoteen, paitsi nyt. Me etsittiin mamin kanssa Leeviä joka paikasta, muttei löydetty. Sitten viimein lähdettiin kävelylle miettimään asiaa, sillä mamin mukaan liikunta auttaa selventämään ajatuksia. Tässä tapauksessa ne selvenikin ihan kokonaan, kun Leevi tepasteli meitä vastaan peltotiellä. Ihan muina miehinä. Ja me oltiin jo aika kaukana kotoa. Meidän pihan ohi oli kävellyt naapurin hemaseva tyttökoira, ja Leevin oli vallanut ihan pakottava tarve lähteä sen mukaan. Leevi oli tehnyt aika kovasti töitä, ennen kuin pääsi kiemurtelemaan tielle aidan alta. Sais kyllä se tyttö olla aika ylpeä Leevistä, vaikkei Leevi sitä tällä kertaa löytänytkään. Mami ei ollut yhtään ylpeä vaan komensi karkulaisen suoraan kotiin. Sanoi, että ei saa lähteä omin neninensä retkelle, kun siinä voi käydä köpelösti. Leevi heilutti häntäänsä hyvin ymmärtäväisen näköisenä.
Sitten Leevi meni miettimään tekosiaan (ja sitä ihanaa mimmiä) auton alle. Kuvasta voitte nähdä että Leevi on tosissaan raivannut tiensä heinikon läpi vapauteen. Kyllä mä vähän haikeasti katselin mun rohkeaa isoveljeä, mä en kyllä uskaltais!
Mami käski laittaa tähän loppuun viestin kaikille koirille: älkää ikinä lähtekö yksin seikkailulle. Lupaattehan! Ihmiset sen sijaan saa lähteä, ja se on mamin mielestä joskus jopa toivottavaa.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, toteaa Lassi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti